Olin eilen aamuvuorossa. Vessassa käydessä kurkkasin firman postilaatikkoon, jossa lojui uusin paikallislehti. Nappasin lehden mukaani ja heitin sen toimiston pöydälle.
Kun olin lähdössä kahden aikaan kotiin, vilkaisin pikaisesti vielä lehden läpi. "Annetaan" palstalta sitten löysin Iisan. Puoliangora. Norjalaisen metsäkissan jälkeläisiä. Hain Iisan parinkymmenenkilometrin päästä, harvahiuksiselta mummolta, joka kuuli huonosti ja syötti kitkerää kakkua. Koko matkan kotiin se vierasti ja pelkäsi, illalla jo purputti (lue: kehräsi) sylissä. Tänään kun tulin töistä, se odotti eteisessä. Toin sille tuliaisiksi violetin samettikaulapannan. Nyt me ollaan jo kamuja!
1 kommentti:
Oi. :)
Mielenkiintoisen oloinen blogin alku.
Lähetä kommentti